Lainaus

Human progress is neither automatic nor inevitable. We are faced now with the fact that tomorrow is today. We are confronted with the fierce urgency of now. In this unfolding conundrum of life and history there is such a thing as being too late… We may cry out desperately for time to pause in her passage, but time is deaf to every plea and rushes on. Over the bleached bones and jumbled residues of numerous civilizations are written the pathetic words: Too late.

Martin Luther King Jr. “Where do we go from here: chaos or community”, 1968

Mielenkiintoisia aikoja

“Sallittakoon sinun elää mielenkiintoisina aikoina”

- klassinen kiinalainen kirous

 

Seuraamme parhaillaan yli kaksi vuosikymmentä vallalla olleen finanssijärjestelmän murentumista. Jättimäisten investointipankkien Morgan Stanleyn ja Goldman Sachsin muuttuminen tavallisiksi pankeiksi oli monien kommentaattoreiden mielestä hyvästijättö vanhalle Wall Streetille. Samalla saamme tarkkailla koko nykyisen kansainvälisen talousjärjestelmän mahdollista hajoamista ja ehkä nykymuotoisen globalisaation loppumista. Pahimmillaan kyse on koko maailmantalouden luhistumisesta. Kuten Yhdysvaltain keskuspankin johtaja Ben Bernanke sanoi eräässä viime aikojen hätäkokouksessa, “Meillä ei ehkä ole maanantaina minkäänlaista kansantaloutta”.

Maailmaa on kohtaamassa “täydellinen myrsky”, jollainen syntyy kun usea voimakas myrskyrintama kohtaa toisensa ja yhdistää voimansa. Näitä myrskyrintamia on ainakin neljä. Ensimmäiseksi, maailmaa uhkaa energiakriisi, jonka mittasuhteisiin maailma on täysin valmistautumaton. Öljyn hinnan viimeaikainen heilahtelu on oire raakaöljyn tuotannon ja kysynnän käyrien leikkaamisesta. Ainakin sata maata tai aluetta kärsii tälläkin hetkellä energiapulasta.   

Ilmastonmuutos on selvin merkki toisesta myrskyrintamasta, eli ekologisesta kriisistä. Muita merkkejä ovat kiihtyvä sukupuuttoaalto, merien kuoleminen ja viljelykelpoisen maan jatkuva tuhoutuminen. Ilmastonmuutos on kuitenkin näistä ongelmista selvästi ihmiskunnan kannalta huolestuttavin. Tällä hetkellä näyttää hyvin vahvasti siltä, että olemme jo lähes varmasti ylittämässä “turvallisena” pidetyn kahden asteen lämpenemisen rajan. Jos ylitämme vielä kolme astetta, voimme heittää hyvästit sivilisaatiomme lisäksi koko nykyisenkaltaiselle elämälle tällä planeetalla. Tämä johtuu siitä, että kolmen asteen jälkeen hankalat hiilen kiertokulun palautekytkennät alkavat viimeistään vaikuttaa siten, että lämpeneminen jatkuu ihmisen toimista riippumatta viiteen tai kuuteen asteeseen saakka. Kuusi astetta taas merkitsee maapallon muuttumista suurin piirtein sellaiseksi kuin se oli viimeksi dinosaurusten valtakaudella.

Käynnissä on myös voimakas geopoliittinen uudelleenjärjestely, jossa maailman johtavat valtiot ja pienemmät pelurit leikkivät eräänlaista globaalia tuolileikkiä. Tähän liittyy läheisesti eri alueiden väestönkasvuun ja ikärakenteeseen liittyvä populaatiopaine. Hyvin pian ollaan tilanteessa, jossa suurin osa maailman väestöstä on kehitysmaiden suurkaupunkien slummeissa asuvia työttömiä, köyhiä ja vihaisia nuoria miehiä. Geopoliittinen tasapaino on vaihdellut toisen maailmansodan jälkeen lähinnä akselilla USA – USA ja Neuvostoliitto – USA. Nyt näyttää siltä, että maailmaa ei kohta enää johdeta yhdestä tai kahdesta palatsista, vaan valta jakaantuu esimerkiksi Venäjän, USA:n ja aasian jättien kesken. Voipa olla että vanha Eurooppakin saa jonkun pallin seuraavassa maailmanjärjestyksessä.

Neljäs myrskyrintama on mainittu kansainvälinen finanssikriisi. Kriisi on jo saamassa rajuja mittasuhteita – nyt keskustellaan jo siitä, ovatko valtion talletustakaukset riittäviä esimerkiksi Irlannissa ja Kreikassa. Helsingin Sanomien tämänpäiväinen pääkirjoitus uhkaa jo että “Finanssikriisi voi täristellä eurojärjestelmän kivijalkoja”.

Nämä kaikki tekijät ovat mutkikkaassa vuorovaikutuksessa keskenään. Mutta loppujen lopuksi energia on yhteiskuntamme pääresurssi – kaikki muu riippuu siitä. Fossiiliset polttoaineet ovat yhtäältä mahdollistaneet ihmiskunnan käsittämättömän kasvun ja muiden lajien elinympäristöjen tuhoamisen ja toisaalta tuottavat valtaosan ilmastonmuutosta aiheuttavista kasvihuonekaasuista. Fossiiliset polttoaineet ovat edelleen myös keskeinen ja välttämätön resurssi talousjärjestelmällemme. Toisaalta taas toimiva finanssijärjestelmä on välttämätön edellytys fossiilisten polttoaineiden tuotannolle. Tässä on ikävä mahdollisuus negatiivisten palautekytkentöjen silmukalle eli noidankehälle, jossa energiakriisi kurittaa talousjärjestelmää, jonka vaikeudet taas pahentavat energiakriisiä.

Thomas Homer-Dixon (The Upside of Down, 2006) kutsuu tämän tyyppisiä ongelmia osuvasti tektonisiksi jännitteiksi. Tällaiset jännitteet aiheuttavat purkautuessaan järistyksiä, jotka voivat olla vaikutuksiltaan massiivisia. Pahimmillaan seurauksena on “synkroninen romahdus”, jos järjestelmän kestokyky on hyvin alhainen. Valitettavasti nykyinen talousjärjestelmämme on nimenomaan alentanut tätä kestokykyä. Tästä on esimerkkinä vaikkapa “just-on-time” -toimitusperiaate, jonka mukaan missään ei pidetä turhia varastoja. Tällöin jakeluketjun häiriöt tuntuvat nopeasti kaikkialla.

Monet ovat jo sitä mieltä, että globaalin yhteiskuntajärjestelmämme lopullinen romahdus on alkanut. Sitä on kuitenkin mahdotonta sanoa kuin jälkikäteen. Näyttää siltä, että olemme menossa vähintäänkin globaaliin taantumaan. 

Ken tietää, mitä huominen tuo tullessaan? Yksi ainakin on varma. Tulemme elämään mielenkiintoisia aikoja.

Lyhyt yhteenveto

Lyhyt yhteenveto kasvun rajoista ja niiden seurauksista.

1. Kasvulla on rajat

Ihmiskunta elää maapallolla, joka on rajallinen planeetta. Uusiutumattomien luonnonvarojen määrä on rajallinen, samoin kuin uusiutuvien luonnonvarojen uusiutumisvauhti. Ihmiskunta tai ihmiskunnan talous tai tuotanto eivät voi kasvaa rajallisen maapallon rajoitusten yli.

1.1. Rajojen ylittämisestä seuraa korjausliike

Jos rajat ylitetään, seurauksena on korjausliike. Ympäristönsä kantokyvyn ylittänyt populaatio palaa väistämättä kestävälle tasolle. Lisäksi rajojen ylittäminen alentaa rajoja, jolloin kestävä taso on aikaisempaa alempi.

2. Ihmiskunta on jo monelta osin ylittänyt rajat

Ihmiskunnan ekologinen jalanjälki ylittää maapallon kestokyvyn jo 25 prosentilla. Monet ekosysteemit ja niiden tuottamat ekosysteemipalvelut ovat merkittävästi vahingoittuneet. Selvin merkki rajojen ylittämisestä on suurin globaali haasteemme ilmastonmuutos. Lisäksi pitkään ennustettu resurssien hiipuminen on ilmeisesti iskemässä, ensimmäiseksi öljyhuipun muodossa.

3. Korjausliike on väistämätön

Seuraten edellisistä, korjausliike on väistämätön. Tämä tarkoittaa joko ihmiskunnan populaation, kulutuksen tai molempien merkittävää vähenemistä.

4. Korjausliike voi olla enemmän tai vähemmän hallittu

Tämä korjausliike voi olla eri asteisesti vapaaehtoinen, oma-aloitteinen ja hallittu; tai se voi olla “luonnon” sanelema ja hallitsematon. Mitä enemmän korjausliike on vapaaehtoinen, sitä vähemmän sen tarvitsee olla hallitsematon.

4.1. Hallittu korjausliike on erittäin vaativa

Vapaaehtoinen, hallittu korjausliike on erittäin vaativa. Kulutuksen ja populaation vähentäminen tuntuvat lähes ylitsepääsemättömiltä haasteilta.

5. Sivilisaatiot ovat huonoja ratkaisemaan systeemisiä ongelmiaan

Ihmisen sivilisaatiot, kehittyneet hierarkiset yhteiskunnat, ovat historiallisesti katsottuna huonoja ratkaisemaan systeemisiä eli rakenteisiinsa liittyviä ongelmia. Kasautuneista ongelmista ja niiden ratkaisemiseksi syntyneestä monimutkaisuuden kasvusta on usein seurauksena yhteiskunnallinen romahdus.

6. Jossain määrin hallitsematon korjausliike on todennäköinen

Seuraten edellisistä, jossain määrin hallitsematon korjausliike on todennäköinen. Tätä korjausliikettä voi luonnehtia romahdukseksi.

7. On toimittava sen eteen, että korjausliike olisi mahdollisimman hallittu

Koska hallitsematon korjausliike eli romahdus on lievimmilläänkin erittäin vahingollinen, täytyy pyrkiä tekemään korjausliike oma-aloitteisesti eli hallittuna. Tämä tarkoittaa kulutuksen vähentämistä, kasvun hillitsemistä, ilmastonmuutoksen torjumista, ekologisen jalanjäljen pienentämistä. Tämän on tapahduttava yksilötasolta aina globaaliin talouteen saakka.

8. Koska hallitsematon korjausliike kuitenkin on jo todennäköinen, täytyy varautua myös siihen

Hallitsemattomaan korjausliikkeeseen eli romahdukseen on varauduttava. Myös tämän täytyy tapahtua yksilötason lisäksi kaikilla muillakin tasoilla. Eräs tapa varautua romahdukseen ja tehdä siitä lievempi on lisätä yhteiskunnan ja järjestelmiemme vastustuskykyä ja vikasietoisuutta, joka nykyisen tehokkuusajattelun myötä on ajettu minimiinsä.

Hitsi vie, mitä tehdä?

Haluatko ensin hyvät vai huonot uutiset?

Maailman hyödynnettävissä olevat fossiiliset energiavarat, erityisesti öljyn osalta, saattavat olla huomattavasti pienemmät kuin on tavattu uskoa. Hyvä uutinen tämä on sen vuoksi, että tässä valossa pahimmat tai jopa kaikki IPCC:n päästöskenaariot voivat käydä mahdottomiksi – maailmassa ei yksinkertaisesti ole riittävästi öljyä, kaasua ja hiiltä tuottamaan laskettuja määriä hiilidioksidia.

Valitettavasti öljyvarojen todennäköisesti melko yllättäväkin hiipuminen on globaalin yhteiskuntarakenteemme kannalta aika huono juttu. Varsinainen huono uutinen on kuitenkin se, että olemme ilmeisesti jo menettäneet pelin ilmastonmuutoksen suhteen. Kuten aiemmin kirjoitin, ilmastonmuutos etenee ennakoitua nopeammin. Nyt näyttää siltä, että vaarallisena rajana pidetty kaksi astetta lämpenemistä tullaan ylittämään varmasti. IPCC:n ennusteet ovat olleet varovaisemmasta päästä eivätkä myöskään ole ottaneet huomioon ilmaston ikäviä palautekytkentöjä. Biosfääri on muuttumassa hiilinielusta hiilen tuottajaksi. Näyttää siltä että “turvallinen” hiilidioksidipitoisuuden raja on 350 miljoonasosaa, kun aiemmin ajateltiin rajan olevan 450. Tällä hetkellä olemme suurin piirtein tasolla 380. Vaikka lopettaisimme kaikki hiilidioksidipäästöt vuoteen 2020 mennessä, emme ehkä pysty välttämään villiintynyttä kasvihuoneilmiötä. Näin meidän on silti pakko tehdä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Elämäntapamme on muutettava hiilineutraaliksi. Tämä ei valitettavasti varsinkaan tällä aikataululla onnistu ilman “pidättäytymistä, hellittämistä, supistamista, vähentämistä, purkamista”, kuten Linkola sanoi ympäristönsuojelusta. Tuon ei kuitenkaan välttämättä tarvitse merkitä ikävää elämää. Onnellisuushan ei tunnetusti ole suoraan riippuvainen materiaalisesta hyvinvoinnista.

Ongelmia riittää muutenkin. Maapallon lajisto on hupenemassa päätähuimaavalla vauhdilla. Metsiä häviää yli 100 000 neliökilometria vuodessa. Ylikalastus ja merien saastuminen ovat johtaneet siihen, että merkittävien hyötykalojen kannat ovat pienentyneet 90% vuodesta 1950 ja 90% kaikista kalakannoista saatetaan menettää vuoteen 2050 mennessä. Hedelmällistä pintamaata tuhoutuu järkyttävällä vauhdilla. Puhtaan juomaveden puute alkaa olla ongelma yli miljardille ihmiselle. Viljantuotanto ei enää 1980-luvun jälkeen ole pysynyt väestönkasvun vauhdissa. Arviolta kaksi miljoonaa ihmistä vuodessa kuolee pelkästään “perinteisiin” ilmansaasteisiin. Haluaisin jälleen muistuttaa, että asuttavien planeettojen saatavuus markkinoillamme on äärimmäisen huono.

Vaviskaa syntiset, loppu on lähellä. Tai kuten kollegallani on tapana sanoa: Hitsi vie, mitä tehdä?

Koko elämäntapamme perustuu siihen, että ostamme yhä enemmän yhdistelmärattaita, sarjakuva-albumeja, autonavigaattoreita, taulutelevisioita, laskettelusuksia, sähköhammasharjoja, kuivausrumpuja, askelmittareita, peliohjaimia, divaanisohvia, digibokseja, ajettavia ruohonleikkureita, vartalovoiteita, muovisia säilytyslaatikoita, tarkkuuspöytäsirkkeleitä, Phuketin-matkoja, silmälasinkehyksiä, cd-levyjä, moottorisänkyjä, kotiteatterilaitteita, kuvitettuja tietokirjoja, takuuvaihtoautoja, kuohuviinipulloja, sähkörumpusettejä, konserttilippuja, keraamisia kihartimia ja barbeque-maustettuja perunalastuja. Jos kuluttaminen loppuu, talous romahtaa. Kun talous romahtaa, yhteiskunta hajoaa. Ilman ohjelmoitavia juoksumattoja, auton sisätilalämmittimiä, 50 tuuman taustaprojisointitelevisioita ja funktionaalisia jogurtteja ei ole julkista terveydenhuoltoa, eläkejärjestelmää, ilmaista kouluruokailua, kotihoidon tukea eikä työttömyysturvaa. Tai voisi olla, mutta jonkun muun talousjärjestelmän puitteissa. Sellaiseen pääseminen taas ei näytä onnistuvan ilman että vanha järjestelmä tavalla tai toisella poistuu tieltä.

Mitä siis tehdä? Tavoitteita voi ajatella olevan melko tarkkaan kaksi: yhtäältä maailman pelastaminen – suhteellisen ylevä tavoite – ja toisaalta henkilökohtainen selviytyminen – melko kiinnostava aihealue sekin.

Henkilökohtaisella tasolla voi aloittaa pohdinnan siitä mitä tehdä, kun pistorasioista ei tule sähköä, kaukolämpö ei toimi, hanoista ei tule vettä, roskiksia ei tyhjennetä, viemärit alkavat haista ja marketista ei saakaan makaronia ja lihapullia. Se että olet melko varmasti työtön ja rahaton alkaa tässä vaiheessa olla pienin ongelma. Ei sillä, että työnsä säilyttäneilläkään olisi mitenkään helpompaa.

Yksi asia on selvä: kukaan ei selviä yksin. Selviäminen lähtee yhteisöstä. Kannattaa ehkä miettiä, sattuuko osaamaan mitään yhteisön kannalta hyödyllistä. Jos olet esimerkiksi lääkäri tai puuseppä, olet ehkä melko hyvässä asemassa. Sen sijaan tietojärjestelmäarkkitehti tai diplomikosmetologi eivät ehkä ole kovin kovaa valuuttaa todellisessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Myös ei-ammatillinen osaaminen voi osoittautua arvokkaaksi. Osaatko kenties panna olutta aidoista perusraaka-aineista? Tunnetko hyvin luonnonvaraiset ravintokasvit ja -sienet?

Perinteinen “vihreä” elämäntapa on ihan hyvä lähestymistapa. Opettele jo nyt elämään ilman autoa, kierrättämään rojusi ja säästämään sähköä. Eipä tunnu niin pahalta sitten myöhemmin. Samalla saat ainakin hyvän omantunnon siitä, että et ole täysimääräisesti osa ongelmaa, vaan ehkä jopa osa ratkaisua. Todellinen peruskysymys on kuitenkin se, mistä saat ruokasi. Kun et saa uuteen vähäpäästöiseen perheautoosi enää polttoainetta päästäksesi siihen tuttuun hypermarkettiin, jossa valitettavasti nyt ei ole kyllä ruokaakaan, huomaat ehkä että takapihan muuttaminen sulkapallokentäksi ei ollutkaan paras ideasi. Hop, hop, kaikki siis kasvattamaan vihanneksia pihoilla, parvekkeilla ja ikkunalaudoilla.

Muuten olen sitä mieltä, että television katselu kannattaa lopettaa. Televisio instituutiona on nykyisen kulutusyhteiskunnan kirkko ja itse laite on saman uskon kotialttari. Tästä kirkosta jos mistä kannattaa erota. Kanna koko vehje ensi töiksesi kierrätyskeskukseen, televisioita kun valitettavasti ei juuri kukaan enää käytettynä osta. Käytettyjen televisioiden markkinathan ovat järjettömän digihankkeen myötä niin sanoaksemme saturoituneet.

Entä yleisellä tasolla? Onko “maailman pelastamiseksi” mitään tehtävissä? Aika vähän, mutta toisaalta vaikka mitä. Perinteinen poliittinen toiminta on ilmeisesti jokseenkin hyödytöntä, mutta siihenkin kannattaa panostaa jos moiseen tuntee vetoa. Niin sanottu aktivismi on ehkä toimivampi ratkaisu. Hallituksiamme täytyy herkeämättä painostaa koviin päästövähennystavoitteisiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että ei saa vaatia mahdottomia. Mutta juuri mahdottomia on nyt vaadittava. Pelkät tavoitteet eivät myöskään riitä – tuloksiakin olisi saatava, nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Myöskään pelkkä ilmastonsuojelu ei riitä. Kaikki “perinteiset” ympäristönsuojelutavoitteet ovat edelleen voimassa, entistä painavampina. Myös ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyöhankkeet ovat edelleen tärkeitä.

Kaiken takana on kuitenkin se, että kulttuurimme on perusteiltaan viallinen. Hyvä puoli kulttuureissa on se, että muutospaineiden alla ne kykenevät muuttumaan nopeammin kuin lajit biologisesti. Miten kulttuuria muutetaan? Kaikki kulttuurit perustuvat joihinkin ajatuksiin, toimintamalleihin, myytteihin, ideoihin. Näitä ideoita voisi kutsu meemeiksi, kulttuurin geeneiksi. Elinympäristön muuttuessa uusilla meemeillä on mahdollisuutensa. Tällaisia uusia meemejä meidän olisi nyt kylvettävä ja levitettävä mahdollisimman tehokkaasti. Kun tulva pyyhkäisee vanhat rakenteet mennessään, on uusien siementen aika kasvaa. Osa voi versoa ja paikoitellen kukoistaa vanhankin keskellä, samoin kuin suuriakin osia vanhasta jää varmasti vielä jäljelle. Ihmisen ja simpanssin välinen geneettinen ero on kvantitatiivisesti vain pari prosenttia, mutta laadullinen ero on järisyttävä (ainakin simpanssien näkökulmasta). Muutoksen ei siis ehkä tarvitse olla suuri, mutta sen on oltava syvällä.

Oma suosikki-ideani tällä hetkellä on permakulttuuri, joka on oikeastaan meemipleksi eli meemien kokoelma. Permakulttuuri määritellään Wikipediassa seuraavasti:

The word permaculture, coined by Australians Bill Mollison and David Holmgren during the 1970s, is a portmanteau of permanent agriculture as well as permanent culture. Through a series of publications, Mollison, Holmgren and their associates documented an approach to designing human settlements, in particular the development of perennial agricultural systems that mimic the structure and interrelationship found in natural ecologies.

Permaculture design principles extend from the position that “The only ethical decision is to take responsibility for our own existence and that of our children” (Mollison, 1990). The intent was that, by rapidly training individuals in a core set of design principles, those individuals could become designers of their own environments and able to build increasingly self-sufficient human settlements — ones that reduce society’s reliance on industrial systems of production and distribution that Mollison identified as fundamentally and systematically destroying the earth’s ecosystems.

While originating as an agro-ecological design theory, permaculture has developed a large international following of individuals who have received training through intensive two week long ‘permaculture design courses’. This ‘permaculture community’ continues to expand on the original teachings of Mollison and his associates, integrating a range of alternative cultural ideas, through a network of training, publications, permaculture gardens, and internet forums. In this way permaculture has become both a design system as well as a loosely defined philosophy or lifestyle ethic.

Usein permakulttuuri tarkoittaa käytännössä eräänlaista laajennettua luomupuutarhanhoitoa yhdistettynä “ekologiseen” elämäntapaan. Oleellista permakulttuurissa on systeeminen ajattelu, jolloin pyritään suunnittelemaan kokonaisuuksia vaikkapa yksittäisten istutusten sijaan, ja pyritään miettimään monipuolisesti mitä vaikutuksia ja yhteyksiä toisiinsa eri elementeillä on. Eräs teemamme kannalta kiinnostava puoli permakulttuurissa on pyrkimys suureen tuottavuuteen minimaalisella vaivalla, hyödyntäen luonnollisia prosesseja. Permakulttuuriperiaatteita noudattaen on useiden lähteiden mukaan saavutettu vuodesta toiseen todella vaikuttavia satomääriä hyvin pieniltä takapihatilkuilta, ilman lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä.

Oman järkeni ja moraalitajuni puitteissa syntyy suurinpiirtein seuraavanlainen toimintaohjelma:

Elä kevyesti

Pienennä ekologista jalanjälkeäsi. Kuluta vähemmän. Pyri elämäntapaan, joka ei vaadi matkustamista. Henkilökohtaiseen ohjelmaani kuuluvat mm. välittömän energiankulutuksen vähentäminen (mukaan lukien matkustaminen), lihansyönnin merkittävä vähentäminen ja jatkuvan tavarankuluttamisen minimoiminen.

Ota kevyesti

Älä unohda elämäniloa. Raha ei tutkitusti tuo onnea, vaan läheiset, sukulaiset ja ystävät. Yhdessäolo ja hauskanpito ovat tärkeitä. Pyri myös laajentamaan sosiaalista verkostoasi, mielellään paikallisesti. Lähiyhteisösi on tärkeä.

Toimi ja osallistu

Liity sopivaksi katsomaasi painostusryhmään tai useampiin. Osallistu tapahtumiin. Kirjoita, puhu, toimi.

Tuota jotain

Perusta kasvimaa. Rakenna sadeveden keräysjärjestelmä tai kaivo. Opettele puusepäntöitä tai jotakin muuta hyödyllistä.

Omassa ohjelmassani olen itse suhteellisen alkutaipaleella. Ekologinen jalanjälkeni on luultavasti keskitason alapuolella, mutta siinäkin on vielä pienentämistä. Elämänilokin on tällä hetkellä osittain hukassa, mutta onneksi ei kokonaan. Toimintapuolella arvosana on enintään välttävä, blogin pitäminen ja muutaman järjestön jäsen- tai tukimaksun maksaminen ei ole vielä kovin paljon. Kasvimaakin on vasta perustettu, joten oman maan tuotoksia on odotettavissa vasta kesällä.

Harjoitus jatkuu. Palaan asiaan.

Ja ai niin: ostakaa lapset luomua!

You must be the change you wish to see in the world

- Mahatma Gandhi

Sisko älä huoli vaikka päättyis polku
Jokaisessa lopussa on uuden alku
Siis mieli valppaana muutoksille
Ja jos sull on vuori niin nouse sille

- Jukka Poika ja Kompostikopla: Palakoon

Romahduksen anatomia

 

Jared Diamond esittelee kirjassaan Collapse (Diamond, 2005) menneisyydestämme lukuisia yhteiskuntia, jotka ovat päätyneet romahdukseen. Tällaisista yhteiskunnista esimerkkejä ovat mm. Mayat, Pääsiäissaarten, Pitcairnin ja Henderson-saarten, Pohjois-Amerikan Anasazien ja näiden naapureiden yhteisöt sekä Grönlannin viikingit. Diamond käy läpi nämä romahdukset perusteellisesti, ja päätyy tarjoamaan yleiseksi syyksi romahdukseen ympäristöongelmia. Romahdukset näyttävät usein noudattavan hämmästyttävän yhteneväistä käsikirjoitusta. Ensin väestönkasvu pakottaa yhteiskunnan ottamaan käyttöön intensiivisiä ruuantuotantomenetelmiä ja laajentamaan viljelyä yhä huonommille ja huonommille alueille. Intensiiviset maatalouskäytännöt ovat lähes poikkeuksetta kestämättömiä (unsustainable) ja aiheuttavat lopulta lähes korjaamatonta vahinkoa viljelysmaalle. Muita kasvavan väestön aiheuttamia ympäristöongelmia ovat mm. metsien hävittäminen, veteen liittyvät ongelmat sekä ylikalastus ja -metsästys.

Diamond ei kuitenkaan pysty selittämään kaikkia romahduksia, eikä toisaalta pysty tai halua rakentaa minkäänlaista yleistä teoriaa yhteiskuntien romahduksesta. Joseph A. Tainter pyrkii tekemään tämän klassisessa tutkielmassaan The Collapse of Complex Societies (Tainter, 1988). Tainterin mukaan yhteiskunta on ongelmanratkaisuorganisaatio, joka usein tai lähes aina ongelmia ratkaistessaan turvautuu kasvavaan monimutkaisuuteen. Tämä tarkoittaa sitä, että yhteiskunta synnyttää lisää erikoistuneita osia, näiden välinen vuorovaikutus kasvaa, syntyy enemmän sosiaalista erilaistumista ja eriarvoisuutta sekä enemmän keskittyneitä valta- ja kontrollirakenteita.

Jossain vaiheessa kompleksisuus saavuttaa vähenevän rajahyödyn (declining marginal return) tason, eli yhteiskunta sijoittaa yhä enemmän kasvavaan kompleksisuuteen mutta hyödyt eivät enää vastaa sijoitusta. Tällöin yhteiskunta on tilassa, jossa jokin sisäinen tai ulkoinen häiriö voi aiheuttaa romahduksen. Romahdus määritellään yhteiskunnan monimutkaisuuden äkillisenä ja merkittävänä vähenemisenä. Romahtanut yhteiskunta on äkillisesti pienempi, vähemmän erikoistunut ja eriarvoistunut eikä kykene enää kontrolloimaan jäseniään yhtä hyvin kuin aiemmin. Se ei enää kykene tarjoamaan samantasoisia etuja, palveluita ja turvatakuita jäsenilleen. Romahtanut yhteiskunta saattaa hajota osiin, joista se on alunperin muodostunut – osavaltiot, etniset yhteisöt, kylät jne.

Tainter näkee, että tämä kompleksisuuden kasvun aiheuttama vähenevä rajahyöty on lopulta se pohjimmainen syy, minkä vuoksi yhteiskunta voi romahtaa – ja miksi sen lopulta täytyy romahtaa. Sysäyksenä tälle romahdukselle saattaa olla mikä hyvänsä monien muiden tutkijoiden esittämistä romahduksen syistä – resurssien katoaminen, ilmastonmuutos, katastrofit tai ulkopuoliset valloittajat. Tainter osoittaa suhteellisen uskottavasti, että mikään näistä syistä ei riitä, jos yhteiskunta ei ole “kypsä” romahtamaan – eli saavuttanut vähenevän rajahyödyn tasoa.

Ekologia, populaatio ja sukkessio

Itse puhun romahduksesta kuitenkin mieluiten ekologisena käsitteenä, populaatiobiologian tai -ekologian näkökulmasta populaation romahduksena. Tällaisena romahdusta käsittelee William Catton kirjassaan Overshoot (Catton, 1982). Heti kirjan kannessa Catton esittelee käyttämänsä pääkäsitteet. Näitä ovat muun muassa kantokyky, runsaudensarvimyytti (cornucopian myth), cargoismi, sekä ylilyönti (overshoot).

• Kantokyky on se populaatiokoko, joka on pysyvästi mahdollinen tietylle lajille tietyssä elinympäristössä.
• Runsaudensarvimyytti on rajaton usko yhtä rajattomiin luonnonvaroihin.
• Cargoismi tarkoittaa uskoa tai harhakäsitystä siitä, että teknologia voi aina tuoda ratkaisun ongelmiimme. Ks. Cargo cult.
• Ylilyönti tapahtuu, kun populaatio ylittää ympäristönsä kantokyvyn.

Cattonin mukaan ihmiskunta on esihistoriansa aikana useaan otteeseen onnistunut nostamaan ympäristönsä kantokykyä teknologian avulla. Tämä on tapahtunut evoluution valintapaineessa ja mahdollistanut populaation kasvun uskomattomiin mittasuhteisiin. Viimeisin ja dramaattisin kasvupyrähdys johtuu fossiilisten polttoaineiden “keksimisestä”. Aikaisemmat ja vaatimattomammat pyrähdykset ovat tapahtuneet toisten lajien kustannuksella, niiltä elintilaa valtaamalla.

History reveals that for 2 million years human inhabitants have enlarged human carrying capacity by responding to selection pressures with technologic breakthroughs. Technology historically began with the use of fire and hand tools and progressed into the development of metal tools, fossil fueled machinery, and death control. The Age of Exploration and centuries of colonial expansion displaced other species and diverted biotic resources from the natural community to support the human community. Land which contained trees, shrubs, and grasses to provide food and shelter for the biotic community was converted to crops for human consumption. Agrarian living was replaced with industrial consumption of carboniferous vegetation (coal and oil) which reinforced the myth of limitless resources. (Straub, 1998-1999)

Fossiilipyrähdys tarjoaa ihmiskunnalle vain väliaikaisen kantokyvyn korotuksen. Kantokyky on suorassa suhteessa fossiilisen energian käyttöön. Kun fossiiliset polttoaineet alkavat hiipua, on edessä hyvin suurella todennäköisyydellä populaation romahtaminen.

Oleellinen käsite ajatellessamme ihmiskunnan ahdinkoa on ekologinen sukkessio.

Ekologinen sukkessio (suksessio) eli seuraanto tarkoittaa tietyllä paikalla tapahtuvaa lajiston (vähittäistä) muuttumista. Sukkessio päättyy kliimaksiin, eli vakaaseen eliöyhteisöön, jonka lajisto ei juuri muutu.
Sukkessiota tapahtuu, koska eliöhteisön jäsenet itse muuttavat omaa elinympäristöään. Esimerkiksi nopeasti kasvavien lehtipuiden nousu entiselle metsäpaloalueelle vähentää maahan asti pääsevän valon määrää, muuttaa lämpö- ja kosteusolosuhteita ym., jolloin aiemmin menestyneet valokasvit häviävät kilpailussa varjoa sietäville kasveille. (Wikipedia)

Sukkessiota tyypillisimmillään edustaa voimakkaan metsäpalon jälkeinen tilanne. Paloaukealla on runsaasti ravinteita ja vähän selvinneitä lajeja ja yksilöitä. Alueen valtaavat nopeasti ns. r-valintatyypin lajit, jotka kykenevät hyödyntämään resursseja nopeasti, vaikkakin ehkä tehottomasti, ja lisääntymään mahdollisimman paljon. Kun ravinteet kuitenkin alkavat vähetä, säästeliäämmin niitä käyttävät lajit (K-valintatyypin lajit) alkavat menestyä yhä paremmin, ja ennen pitkää nousevat vallitsevaan asemaan systeemissä.

John Michael Greer käsittelee romahdusta vähenevän rajahyödyn näkökulmasta, mutta osittain juuri sukkession kautta paperissaan How Civilizations Fall – a Theory of Catabolic Collapse (Greer, 2005). Greer erottaa historiallisissa yhteiskunnissa kahdentasoisia romahduksia – täydellisiä romahduksia, jotka johtavat ko. yhteiskunnan hajoamiseen, sekä ylläpitokriisejä (maintenance crisis). Yhteiskunnan kehitykseen liittyviä muuttujia ovat resurssit, pääoma, jätteet ja tuotanto. Määräävänä tekijänä Greerillä on olemassa olevan pääoman (ei-rahallisen) vaatima ylläpito. Greer esittää, että jossakin vaiheessa ylläpitoon käytetty panostus on niin suuri, että järjestelmä saattaa romahtaa vähenevän rajahyödyn vuoksi. Tämä romahdus on itseään kiihdyttävä. Kuitenkin jos resursseja käytetään kestävästi, tuloksena saattaa olla vain ylläpitokriisi, josta voi olla mahdollista päästä uuteen tasapainotilaan. Täydellisemmänkin romahduksen jälkeen tietenkin seurauksena on jossain vaiheessa tasapainotila, kun yhteiskunnan jäänteet organisoituvat tasolle, jossa vähiin käyneitä resursseja osataan käyttää kestävällä tavalla.

Tämä on verrannollista ekologiseen sukkessioon, jossa resursseja ahnaasti käyttävät ja nopeasti lisääntyvät r-valintatyypin lajit korvautuvat ennen pitkää säästeliäämmillä K-valintatyypin lajeilla. Ihmiskunnalla on onneksi mahdollisuus muuttaa valintatyyppiään kulttuurievoluution kautta.

Meadows et. al. (2004) esittelevät ne kolme tapaa, joilla populaation eksponentiaalinen kasvu voi päättyä jos kantokyky on rajallinen (niinkuin se tietenkin aina on). Sigmoidisessa kasvussa (kuva a) populaatio kasvaa nopeasti, mutta kasvu taittuu hyvissä ajoin ja lopulta populaatio päätyy lähelle kantokykyä. Jos tapahtuu kohtuullinen ylilyönti, eli populaatio ylittää tilapäisesti kantokyvyn, on mahdollista että tämän jälkeen kantokyky ja populaatio lähestyvät toisiaan oskillaatiomuotoisesti (kuva b). Kuitenkin jos ylilyönti on vakava ja kantokyvylle aiheutuu peruuttamaton taantuma, ainoa lopputulos on voimakas romahdus (kuva c).

Global Footprint Network seuraa ihmiskunnan ekologista jalanjälkeä. GFN:n mukaan ihmiskunta on ylittänyt maapallon kantokyvyn jo 1990-luvun taitteessa. Vaikka ekologinen jalanjälki ei ole aivan ongelmaton konsepti, se antaa kyllä suhteellisen hyvän luotettavan kuvan tilanteestamme. Itse asiassa ekologisen jalanjäljen laskentatapa jättää huomiotta monia seikkoja, jotka merkittävästi pahentaisivat lopputulosta. Koska toisaalta kuitenkin laskentaan itseensä sisältyy monia epävarmuustekijöitä, voitaneen arvioida että ekologinen jalanjälki on riittävän täsmällinen indikaattori tilanteestamme.

Ilman ekologisen jalanjäljen käsitettäkin näyttää selvältä että olemme ylittäneet useita rajoja kantokyvyn suhteen. Tästä viitteenä toimii parhaiten ilmastonmuutos, jota usein käsitellään keskeisenä ongelmana, vaikka kyseessä oikeastaan on vain oire. Keskeinen ongelmamme on se, että maapallolla on liian paljon ihmisiä, jotka kuluttuvat liikaa resursseja.

Romahdus

Ekologisesta näkökulmasta näyttää siis siltä, että olemme ylittäneet rajan jonka jälkeen romahdus on väistämätön. Joka kuitenkin väittää etukäteen tietävänsä romahduksen ajankohdan tai muodon, on joko tyhmä tai valehtelija. Jonkinlaisia todennäköisyyksiä eri skenaarioille voidaan tietenkin yrittää antaa. Itse pidän melko todennäköisenä, että lopullinen romahdus lähtee käyntiin tämän vuosisadan alkupuolella, luultavasti ennen vuotta 2030. Romahduksen kesto on melko varmasti useita sukupolvia.

Mitä romahduksessa tapahtuu? Kuten Tainter sanoo, romahdus on säästöä tuottava prosessi (economizing process). Palatkaamme Tainterin kuvaukseen romahduksesta: romahtanut yhteiskunta on äkillisesti pienempi, vähemmän erikoistunut ja eriarvoistunut eikä kykene enää kontrolloimaan jäseniään yhtä hyvin kuin aiemmin. Se ei enää kykene tarjoamaan samantasoisia etuja, palveluita ja turvatakuita jäsenilleen. Romahtanut yhteiskunta saattaa hajota osiin, joista se on alunperin muodostunut – osavaltiot, etniset yhteisöt, kylät jne. Ekologisesta näkökulmasta puhumme siis kuitenkin populaation, eli väkiluvun, suhteellisen nopeasta laskemisesta. Valitettavasti tyypillisimpiä väkiluvun nopeita vähentäjiä ovat vanhat tutut: nälkä, tauti ja sota (WFD – War, Famine and Disease).

Rooman valtakunnan romahdus eteni usean ylläpitokriisin kautta lopulta täydelliseen romahdukseen. Romahduksessa oli luonnollisesti paljon häviäjiä, mutta myös voittajia – tyypillisesti sellaisia ryhmiä, joiden voisi katsoa edustavan K-valintatyypin kulttuurilajia. Lopulta harvinaistuneita resursseja kyettiin käyttämään suhteellisen kestävällä tasolla.

Oma yhteiskuntamme on monta kertaluokkaa tehokkaampi ja kiivastempoisempi kuin Rooman valtakunta. Tästä syystä on hyvinkin mahdollista, että romahduskin tapahtuu nopeammin.

Siitä voinee olla melko varma, että romahtava yhteiskunta ei ole miellyttävä paikka olla. Tästä on eritasoisia lähihistorian kokemuksia, kuten entisen Neuvostoliiton romahdus vain kohtalaisen epämiellyttävänä kokemuksena (Orlov, 2005), tai Ruandan kansanmurha ja ympäröivät keskisen Afrikan kriisit täydellisen kammottavana painajaisena (Diamond, 2005).

Romahduksen jälkeen saattaa kuitenkin syntyä jotain uutta, joissakin suhteissa paljon nykyistä parempaa. Sitä, millainen tuo jokin on, emme etukäteen voi täsmälleen tietää. Sen sijaan saattaa olla yllättävä ajatus, että meistä jokainen voi siihen vaikuttaa, samoin kuin jossain määrin siihen, miten romahdus paikallisesti vaikuttaa. Mutta miten? Palaan asiaan.

—-

Lähteet

Catton, W. R. Jr. 1982. Overshoot. The Ecological Basis of Revolutionary Change. University of Illinois Press.

Diamond, J. 2005. Collapse. How Societies Choose to Fail or Succeed. Viking.

Greer, J. M. 2005. How Civilizations Fall. A Theory of Catabolic Collapse. (linkki)

Meadows et. al. 2004. Limits to Growth. The 30-Year Update. Earthscan.

Straub, C. 1998-1999. Book Review of ‘Overshoot’ by William R. Catton Jr., Social Contract Journal, Volume 9, Number 2 (Winter 1998-1999) (linkki)

Orlov, D. 2005. Post-Soviet Lessons for a Post-American Century. (linkki)

Tainter, J. A. 1988. The Collapse of Complex Societies. Cambridge University Press.