Hitsi vie, mitä tehdä?

Haluatko ensin hyvät vai huonot uutiset?

Maailman hyödynnettävissä olevat fossiiliset energiavarat, erityisesti öljyn osalta, saattavat olla huomattavasti pienemmät kuin on tavattu uskoa. Hyvä uutinen tämä on sen vuoksi, että tässä valossa pahimmat tai jopa kaikki IPCC:n päästöskenaariot voivat käydä mahdottomiksi – maailmassa ei yksinkertaisesti ole riittävästi öljyä, kaasua ja hiiltä tuottamaan laskettuja määriä hiilidioksidia.

Valitettavasti öljyvarojen todennäköisesti melko yllättäväkin hiipuminen on globaalin yhteiskuntarakenteemme kannalta aika huono juttu. Varsinainen huono uutinen on kuitenkin se, että olemme ilmeisesti jo menettäneet pelin ilmastonmuutoksen suhteen. Kuten aiemmin kirjoitin, ilmastonmuutos etenee ennakoitua nopeammin. Nyt näyttää siltä, että vaarallisena rajana pidetty kaksi astetta lämpenemistä tullaan ylittämään varmasti. IPCC:n ennusteet ovat olleet varovaisemmasta päästä eivätkä myöskään ole ottaneet huomioon ilmaston ikäviä palautekytkentöjä. Biosfääri on muuttumassa hiilinielusta hiilen tuottajaksi. Näyttää siltä että “turvallinen” hiilidioksidipitoisuuden raja on 350 miljoonasosaa, kun aiemmin ajateltiin rajan olevan 450. Tällä hetkellä olemme suurin piirtein tasolla 380. Vaikka lopettaisimme kaikki hiilidioksidipäästöt vuoteen 2020 mennessä, emme ehkä pysty välttämään villiintynyttä kasvihuoneilmiötä. Näin meidän on silti pakko tehdä. Mitään muuta vaihtoehtoa ei ole. Elämäntapamme on muutettava hiilineutraaliksi. Tämä ei valitettavasti varsinkaan tällä aikataululla onnistu ilman “pidättäytymistä, hellittämistä, supistamista, vähentämistä, purkamista”, kuten Linkola sanoi ympäristönsuojelusta. Tuon ei kuitenkaan välttämättä tarvitse merkitä ikävää elämää. Onnellisuushan ei tunnetusti ole suoraan riippuvainen materiaalisesta hyvinvoinnista.

Ongelmia riittää muutenkin. Maapallon lajisto on hupenemassa päätähuimaavalla vauhdilla. Metsiä häviää yli 100 000 neliökilometria vuodessa. Ylikalastus ja merien saastuminen ovat johtaneet siihen, että merkittävien hyötykalojen kannat ovat pienentyneet 90% vuodesta 1950 ja 90% kaikista kalakannoista saatetaan menettää vuoteen 2050 mennessä. Hedelmällistä pintamaata tuhoutuu järkyttävällä vauhdilla. Puhtaan juomaveden puute alkaa olla ongelma yli miljardille ihmiselle. Viljantuotanto ei enää 1980-luvun jälkeen ole pysynyt väestönkasvun vauhdissa. Arviolta kaksi miljoonaa ihmistä vuodessa kuolee pelkästään “perinteisiin” ilmansaasteisiin. Haluaisin jälleen muistuttaa, että asuttavien planeettojen saatavuus markkinoillamme on äärimmäisen huono.

Vaviskaa syntiset, loppu on lähellä. Tai kuten kollegallani on tapana sanoa: Hitsi vie, mitä tehdä?

Koko elämäntapamme perustuu siihen, että ostamme yhä enemmän yhdistelmärattaita, sarjakuva-albumeja, autonavigaattoreita, taulutelevisioita, laskettelusuksia, sähköhammasharjoja, kuivausrumpuja, askelmittareita, peliohjaimia, divaanisohvia, digibokseja, ajettavia ruohonleikkureita, vartalovoiteita, muovisia säilytyslaatikoita, tarkkuuspöytäsirkkeleitä, Phuketin-matkoja, silmälasinkehyksiä, cd-levyjä, moottorisänkyjä, kotiteatterilaitteita, kuvitettuja tietokirjoja, takuuvaihtoautoja, kuohuviinipulloja, sähkörumpusettejä, konserttilippuja, keraamisia kihartimia ja barbeque-maustettuja perunalastuja. Jos kuluttaminen loppuu, talous romahtaa. Kun talous romahtaa, yhteiskunta hajoaa. Ilman ohjelmoitavia juoksumattoja, auton sisätilalämmittimiä, 50 tuuman taustaprojisointitelevisioita ja funktionaalisia jogurtteja ei ole julkista terveydenhuoltoa, eläkejärjestelmää, ilmaista kouluruokailua, kotihoidon tukea eikä työttömyysturvaa. Tai voisi olla, mutta jonkun muun talousjärjestelmän puitteissa. Sellaiseen pääseminen taas ei näytä onnistuvan ilman että vanha järjestelmä tavalla tai toisella poistuu tieltä.

Mitä siis tehdä? Tavoitteita voi ajatella olevan melko tarkkaan kaksi: yhtäältä maailman pelastaminen – suhteellisen ylevä tavoite – ja toisaalta henkilökohtainen selviytyminen – melko kiinnostava aihealue sekin.

Henkilökohtaisella tasolla voi aloittaa pohdinnan siitä mitä tehdä, kun pistorasioista ei tule sähköä, kaukolämpö ei toimi, hanoista ei tule vettä, roskiksia ei tyhjennetä, viemärit alkavat haista ja marketista ei saakaan makaronia ja lihapullia. Se että olet melko varmasti työtön ja rahaton alkaa tässä vaiheessa olla pienin ongelma. Ei sillä, että työnsä säilyttäneilläkään olisi mitenkään helpompaa.

Yksi asia on selvä: kukaan ei selviä yksin. Selviäminen lähtee yhteisöstä. Kannattaa ehkä miettiä, sattuuko osaamaan mitään yhteisön kannalta hyödyllistä. Jos olet esimerkiksi lääkäri tai puuseppä, olet ehkä melko hyvässä asemassa. Sen sijaan tietojärjestelmäarkkitehti tai diplomikosmetologi eivät ehkä ole kovin kovaa valuuttaa todellisessa jälkiteollisessa yhteiskunnassa. Myös ei-ammatillinen osaaminen voi osoittautua arvokkaaksi. Osaatko kenties panna olutta aidoista perusraaka-aineista? Tunnetko hyvin luonnonvaraiset ravintokasvit ja -sienet?

Perinteinen “vihreä” elämäntapa on ihan hyvä lähestymistapa. Opettele jo nyt elämään ilman autoa, kierrättämään rojusi ja säästämään sähköä. Eipä tunnu niin pahalta sitten myöhemmin. Samalla saat ainakin hyvän omantunnon siitä, että et ole täysimääräisesti osa ongelmaa, vaan ehkä jopa osa ratkaisua. Todellinen peruskysymys on kuitenkin se, mistä saat ruokasi. Kun et saa uuteen vähäpäästöiseen perheautoosi enää polttoainetta päästäksesi siihen tuttuun hypermarkettiin, jossa valitettavasti nyt ei ole kyllä ruokaakaan, huomaat ehkä että takapihan muuttaminen sulkapallokentäksi ei ollutkaan paras ideasi. Hop, hop, kaikki siis kasvattamaan vihanneksia pihoilla, parvekkeilla ja ikkunalaudoilla.

Muuten olen sitä mieltä, että television katselu kannattaa lopettaa. Televisio instituutiona on nykyisen kulutusyhteiskunnan kirkko ja itse laite on saman uskon kotialttari. Tästä kirkosta jos mistä kannattaa erota. Kanna koko vehje ensi töiksesi kierrätyskeskukseen, televisioita kun valitettavasti ei juuri kukaan enää käytettynä osta. Käytettyjen televisioiden markkinathan ovat järjettömän digihankkeen myötä niin sanoaksemme saturoituneet.

Entä yleisellä tasolla? Onko “maailman pelastamiseksi” mitään tehtävissä? Aika vähän, mutta toisaalta vaikka mitä. Perinteinen poliittinen toiminta on ilmeisesti jokseenkin hyödytöntä, mutta siihenkin kannattaa panostaa jos moiseen tuntee vetoa. Niin sanottu aktivismi on ehkä toimivampi ratkaisu. Hallituksiamme täytyy herkeämättä painostaa koviin päästövähennystavoitteisiin. Jotkut ovat sitä mieltä, että ei saa vaatia mahdottomia. Mutta juuri mahdottomia on nyt vaadittava. Pelkät tavoitteet eivät myöskään riitä – tuloksiakin olisi saatava, nyt eikä kymmenen vuoden päästä. Myöskään pelkkä ilmastonsuojelu ei riitä. Kaikki “perinteiset” ympäristönsuojelutavoitteet ovat edelleen voimassa, entistä painavampina. Myös ihmisoikeus- ja kehitysyhteistyöhankkeet ovat edelleen tärkeitä.

Kaiken takana on kuitenkin se, että kulttuurimme on perusteiltaan viallinen. Hyvä puoli kulttuureissa on se, että muutospaineiden alla ne kykenevät muuttumaan nopeammin kuin lajit biologisesti. Miten kulttuuria muutetaan? Kaikki kulttuurit perustuvat joihinkin ajatuksiin, toimintamalleihin, myytteihin, ideoihin. Näitä ideoita voisi kutsu meemeiksi, kulttuurin geeneiksi. Elinympäristön muuttuessa uusilla meemeillä on mahdollisuutensa. Tällaisia uusia meemejä meidän olisi nyt kylvettävä ja levitettävä mahdollisimman tehokkaasti. Kun tulva pyyhkäisee vanhat rakenteet mennessään, on uusien siementen aika kasvaa. Osa voi versoa ja paikoitellen kukoistaa vanhankin keskellä, samoin kuin suuriakin osia vanhasta jää varmasti vielä jäljelle. Ihmisen ja simpanssin välinen geneettinen ero on kvantitatiivisesti vain pari prosenttia, mutta laadullinen ero on järisyttävä (ainakin simpanssien näkökulmasta). Muutoksen ei siis ehkä tarvitse olla suuri, mutta sen on oltava syvällä.

Oma suosikki-ideani tällä hetkellä on permakulttuuri, joka on oikeastaan meemipleksi eli meemien kokoelma. Permakulttuuri määritellään Wikipediassa seuraavasti:

The word permaculture, coined by Australians Bill Mollison and David Holmgren during the 1970s, is a portmanteau of permanent agriculture as well as permanent culture. Through a series of publications, Mollison, Holmgren and their associates documented an approach to designing human settlements, in particular the development of perennial agricultural systems that mimic the structure and interrelationship found in natural ecologies.

Permaculture design principles extend from the position that “The only ethical decision is to take responsibility for our own existence and that of our children” (Mollison, 1990). The intent was that, by rapidly training individuals in a core set of design principles, those individuals could become designers of their own environments and able to build increasingly self-sufficient human settlements — ones that reduce society’s reliance on industrial systems of production and distribution that Mollison identified as fundamentally and systematically destroying the earth’s ecosystems.

While originating as an agro-ecological design theory, permaculture has developed a large international following of individuals who have received training through intensive two week long ‘permaculture design courses’. This ‘permaculture community’ continues to expand on the original teachings of Mollison and his associates, integrating a range of alternative cultural ideas, through a network of training, publications, permaculture gardens, and internet forums. In this way permaculture has become both a design system as well as a loosely defined philosophy or lifestyle ethic.

Usein permakulttuuri tarkoittaa käytännössä eräänlaista laajennettua luomupuutarhanhoitoa yhdistettynä “ekologiseen” elämäntapaan. Oleellista permakulttuurissa on systeeminen ajattelu, jolloin pyritään suunnittelemaan kokonaisuuksia vaikkapa yksittäisten istutusten sijaan, ja pyritään miettimään monipuolisesti mitä vaikutuksia ja yhteyksiä toisiinsa eri elementeillä on. Eräs teemamme kannalta kiinnostava puoli permakulttuurissa on pyrkimys suureen tuottavuuteen minimaalisella vaivalla, hyödyntäen luonnollisia prosesseja. Permakulttuuriperiaatteita noudattaen on useiden lähteiden mukaan saavutettu vuodesta toiseen todella vaikuttavia satomääriä hyvin pieniltä takapihatilkuilta, ilman lannoitteita ja tuholaismyrkkyjä.

Oman järkeni ja moraalitajuni puitteissa syntyy suurinpiirtein seuraavanlainen toimintaohjelma:

Elä kevyesti

Pienennä ekologista jalanjälkeäsi. Kuluta vähemmän. Pyri elämäntapaan, joka ei vaadi matkustamista. Henkilökohtaiseen ohjelmaani kuuluvat mm. välittömän energiankulutuksen vähentäminen (mukaan lukien matkustaminen), lihansyönnin merkittävä vähentäminen ja jatkuvan tavarankuluttamisen minimoiminen.

Ota kevyesti

Älä unohda elämäniloa. Raha ei tutkitusti tuo onnea, vaan läheiset, sukulaiset ja ystävät. Yhdessäolo ja hauskanpito ovat tärkeitä. Pyri myös laajentamaan sosiaalista verkostoasi, mielellään paikallisesti. Lähiyhteisösi on tärkeä.

Toimi ja osallistu

Liity sopivaksi katsomaasi painostusryhmään tai useampiin. Osallistu tapahtumiin. Kirjoita, puhu, toimi.

Tuota jotain

Perusta kasvimaa. Rakenna sadeveden keräysjärjestelmä tai kaivo. Opettele puusepäntöitä tai jotakin muuta hyödyllistä.

Omassa ohjelmassani olen itse suhteellisen alkutaipaleella. Ekologinen jalanjälkeni on luultavasti keskitason alapuolella, mutta siinäkin on vielä pienentämistä. Elämänilokin on tällä hetkellä osittain hukassa, mutta onneksi ei kokonaan. Toimintapuolella arvosana on enintään välttävä, blogin pitäminen ja muutaman järjestön jäsen- tai tukimaksun maksaminen ei ole vielä kovin paljon. Kasvimaakin on vasta perustettu, joten oman maan tuotoksia on odotettavissa vasta kesällä.

Harjoitus jatkuu. Palaan asiaan.

Ja ai niin: ostakaa lapset luomua!

You must be the change you wish to see in the world

- Mahatma Gandhi

Sisko älä huoli vaikka päättyis polku
Jokaisessa lopussa on uuden alku
Siis mieli valppaana muutoksille
Ja jos sull on vuori niin nouse sille

- Jukka Poika ja Kompostikopla: Palakoon